Piipitoisuus maankuoressa on hapen jälkeen toiseksi suurin, ja sen osuus maankuoren kokonaismassasta on 26,3 %. Se on elementti, jolla on puolijohtavia ominaisuuksia. Pii on melko aktiivista, eikä luonnossa ole vapaata piitä. Pii esiintyy pääasiassa silikaattimineraalin tai piidioksidin muodossa yhdistettynä happeen. Hiilen tavoin myös pii voi muodostaa kovalenttisia yhdisteitä, joilla on korkea sulamispiste ja korkea kovuus tiettyjen ei--metallisten alkuaineiden kanssa, joista piikarbidi ja piinitridi ovat tyypillisiä edustajia.
Piikarbidi, joka tunnetaan yleisesti piikarbidina, valmistetaan yleensä sekoittamalla sähköä piidioksidiin ja koksiin. Piikarbidikomponentti on SiC, jossa on epäpuhtauksista johtuvia värejä, kuten vihreää, mustaa ja keltaista. Värin mukaan teollisuus jaetaan vihreään piikarbidiin ja mustaan piikarbidiin. SiC-pitoisuus on suurempi tai yhtä suuri kuin 99 % ja 98,5 %. Piikarbidi on kovalenttinen sidosyhdiste, jolla on vahva atomien välinen sidos, korkea sulamispiste ja korkea kovuus. Suuri lujuus ja alhainen laajeneminen, korkea lämmönjohtavuus, korkea sähkönjohtavuus, vahva kemiallinen stabiilisuus ja siksi hyvä tulenkestävä raaka-aine. Hapettavassa ilmakehässä piikarbidi kuitenkin hapettuu helposti, ja vain SiO2:n suojakalvon muodostuessa hapettumista voidaan hidastaa.
Piinitridin molekyylikaava on Si3N4, ja kidemuodolla on sekä -- että --muoto, jotka molemmat ovat kuusikulmaisia. Piinitridi on harmaata, sen Si3N4-pitoisuus on 98,5 % ja vapaa pii 1,5 %. Sen sulamispiste on 1900 astetta C (sublimaatiohajoaminen), korkea lujuus, alhainen lämpölaajeneminen, sitkeys, vahva korroosionkestävyys. Piinitridi saadaan nitraamalla piijauhe typellä ja sintraamalla. Käytetään pääasiassa kehittyneissä tulenkestävissä materiaaleissa.
Yllä olevien tietojen käyttöönoton avulla emme vain ymmärrä selvästi piinitridin ja piikarbidin eroa analyysin ja yhteenvedon avulla, vaan myös syventää ymmärrystäsi piikarbidista ja piinitridistä.
